Vihdoin jaksoin siirtää tämän jo neljännen osan nettiin! Kuvat oli ollut jo muutaman päivän tuolla kansiossa odottelemassa julkaisemista. Perijäksi äänestettiin ylivoimaisesti kaunis Yasmin! Onnea hänelle ja täytyy sanoa, että minäkin olin tyytyväinen tuloksiin sillä Yasmin oli minunkin suosikkini. :)

Joonas oli iloinen kuultuaan kenestä tuli suvun ensimmäinen perijä. Yasmin oli vastuuntuntoinen ja kypsä tyttö nuoruudestaan huolimatta. Eihän toki kummassakaan pojassa olisi mitään vikaa ollut, mutta hyvä näin.

Aamulla rehtori soitti ja kertoi, että tänään kaikilla koululaisilla olisi vapaapäivä sillä yön aika lunta oli tullut niin paksu kerros ettei koulubussi päässyt lähtemään liikkeelle. Kenneth hurrasi äänekkäästi ja Andrew oli iloinen, mutta tyytyi siihen, että veli hoitaisi tämän huutamispuolen.

Niinpä siis kaikki nuorukaiset kaivoivat komerosta talvivarusteet ja puki ne reippaasti ylleen. Ulkona oli todella tullut kunnolla lunta! Andrew nautti täysin siemauksin lumen raikkaudesta ja kaatui kinokseen tekemään lumienkeleitä. Kenneth ja Yasmin päätti ottaa kisan kumpi rakentaisi hienomman lumiukon.

Kun molemmat olivat saaneet lumiukkonsa valmiiksi tuli kinaa siitä kumman olisi hienompi. Andrewista Kennethin pirutyylinen lumiukko veisi voiton, mutta Yasmin ei aikoinut luovuttaa niin helpolla ja haastoi Kennethin riehakkaaseen lumisotaan. Pian kuitenkin kaikille kolmelle alkoi tulla kylmä ja he hipsivät neljän seinän sisälle lämpöön juomaan kuumaa teetä.

Päivemmällä Joonas uskaltautui ulos hakemaan lehdenjakajan jättämän Simcityn sanomat ja törmäsi matkalla tähän suloiseen kaveriin.

Andrewin ruokavalio ei ollut parhaimmassa kunnossa ja tämä veteli usein perunalastuja ja keksejä aina silloin tällöin, kun nälkä pääsi yllättämään. Kun hän vihdoin huomasi hieman ylimääräistä mahansa kohdalla, päätti tämä jättää epäterveet ja rasvaiset ruoat syömättä.

Perhe unohti usein maksaa laskunsa, vaikka saikin siitä usein huomautuksia niin eipä otettu opiksi. Viimeistään silloin perhe sai tuntea nahoissaan sen mitä tapahtui, kun ei maksanut laskujaan ajoissa sillä ulosottomies tuli hakemaan omansa pois ja vei perheen sohvan sekä arvokkaan jalkalampun. Vast’edes laskut ei jää maksamatta!

Illemmalla Yasmin päätti lähteä tutustumaan kaupungin parhaimpiin bilepaikkoihin. Hän soitti taksin ja suunnisti Simcityn kuuluisimpaan yökerhoon.

Eipä Yasminin tarvinnut kauan olla ilman seuraa sillä tämä (en muista valitettavasti nimeä, mutta eipä sillä niin väliä) poika hakeutui hänen seuraansa. Yasminin mielestä poika oli varsin hauska ja huumorintajuinen, mutta ei tuntenut sen enempää poikaa kohtaan. Poika kuitenkin taisi tuntea ja kokeili pientä flirttiä, mutta Yasmin kieltäytyi tylysti ja siirtyi kauemmaksi tanssimaan yksin ja poika lähti nolona pois paikalta.

Yasminin palattua yökerholta, oli Melindan aika kasvaa vanhukseksi. Melindasta tuli varsin mukavan oloinen mummo ja varmasti hyvä isoäiti. Vielä ei ollut seikkailu-uran päähän asti päästy, joten eläkkeelle hän ei vielä päättänyt jäädä. Viimeistään silloin, kun lapsenlapsia tulisi taloon.

Eipä mennyt kauaakaan, kun oli Joonaksenkin vuoro kasvaa vanhukseksi.

Samalla myös Yasmin kasvoi aikuiseksi.

Tämän näköinen Joonaksesta sitten tuli vanhuksena. Kieltämättä hänestäkin tuli lempeän ja mukavan näköinen sekä varmasti hyvä isoisä tuleville lapsenlapsille. Valitettavasti hänkään ei ollut vielä päässyt uransa huipulle.

Ja tässä sitten perijä, eli Yasmin aikuisena naisena! Hiukset hän värjäsi tummiksi lapsuuden vaaleistaan. Kevyt meikki vielä, mutta muuten hän muistuttaa aika paljon teini Yasminia eli ei muuttunut sen erityisemmin. Yhtä kaunis kuten aina! ;)

Melinda ja Joonas oli onnellisia edelleen, vaikka heistä olikin tullut hieman ryppyisiä ja paljon maailmaa nähneitä vanhuksia. Molemmat odotti innolla lapsenlapsia, vaikka niitä he saisivatkin varmaan odottaa vielä jonkun aikaa.

Yasmin oli heti valmistamassa perheelle herkullista ateriaa ja siivosi siinä samalla keittiötä vauhdikkaaseen malliin. Olihan hän aina ollut innokas ruoanlaittaja ja siivoaja eikä ne ollut kadonnut aikuisuuden myötä.

Melinda taas oli ahkera lukemaan romanttisia romaaneja illoin aamuin. Lukunautinnosta puuttuisi vain takka ja rasia suklaakonvehteja, mutta hän joutui kestämään keittiön kovaa tuolia. Ehkä pian tulisi muutos, kun he muuttaisivat suurempaan taloon.

“Yh, hitto näitä ikuisia finnejä! Nää ei lähde sitten millään voiteella tai putsauksella!” – Kenneth manaili finnejään peilin edessä. Sellaista se teinin elämä on!

Yasmin kipaisi hakemassa ulkoa päivän lehden ja aloitti muitta mutkitta lukemaan työnhakijoiden palstaa. Tytön tai siis naisen elämäntoiveenahan oli viettää kultavuosipäivä rakkaan kanssa eli ammatilla ei ollut merkitystä siihen. Täytyy nyt sanoa, etten tähän hätään muista mihin työpaikkaan Yasmin pääsi, mutta se tulee varmasti selviämään.
Tässäpä tämä sitten taas oli! Osa oli jälleen aika lyhyt, mutta seuraavasta osasta tulee varmasti pitempi ja saatan ehkä laittaa taloesittelynkin, koska perhe on muuttamassa uuteen ja isompaan taloon nyt kun heillä on vihdoin tarpeeksi rahaa. :) Lukemisen iloa ja palautetta kiitos!